Kaikuuko? Koetko että jossakin tilassa syntyy kova meteli jo muutaman ihmisen keskustellessa? Joudutko suurentamaan television ääntä, mutta et saa puheesta juurikaan selvää? Tilan akustiikkaa voi parantaa helposti jo muutamalla akustiikkatuotteella. Normaaleista ääneistä syntyy monissa tiloissa jälkikaikua, joka syntyy kun ääni poukkoilee huoneen seinistä, katosta ja lattiasta takaisin. Kaiku tuntuu taustametelinä, joka häiritsee normaalia olemista ja puhumista. Kaikenkaikkiaan kaiku nostaa ihmisen sterssitasoa.
Huoneen häiritsevää kaikua voidaan vähentää ratkaisevasti käyttämällä akustiikkalevyjä jo huoneen yhdellä tai kahdella seinällä. Levyt voi sommitella sisustustaulujen tavoin esim. kahden/neljän/kahdeksan levyn kokonaisuudeksi, jolloin akustiikkalevyt eivät tee tunkkaista vaikutelmaa huoneeseen.
Olohuoneessa ja kotiteatterihuoneissa akustiikalla on erityisen tärkeä rooli. Television katsominen tai musiikin kuuntelu on huomattavasti miellyttävämpää, kun kaikua saadaan vähennettyä. Akustiikkapaneeleiden asentamisen jälkeen television tai kotiteatterin äänen voimakkuus voikin olla yllättäen pienemmällä ja äänestä saa vielä paremmin selvää.
Äänentoiston taso yksinkertaisesti paranee. Myös esim. sohvaryhmän ympärillä keskustelu on miellyttävämpää, kun jälkikaiku ei tunnu metelinä taustalla. Kodin muissa huoneissa kaiun poistamisella on myös tärkeä rooli. Ruokailutila, eteinen, käytävät ja kaksikerroksiset tilat hyötyvät akustiikkapaneeleiden käytöstä, kun äänet eivät puuroudu ja lisää metelin tunnetta.
Kodin akustiikan parantaminen ei ole rakettitiedettä –sen voi tehdä järkevällä kustannuksella, helposti ja sisustuksellisesti kauniisti.